Laura Kolehmainen

Olen Laura Kolehmainen, 27-vuotias ympäristö- ja ihmisoikeusaktivisti ja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän ympäristöpoliittinen asiantuntija. Päivätyönäni on toteuttaa tässä hallituskokoonpanossa parasta mahdollista ilmasto- ja ympäristöpolitiikkaa. Työssäni edistän yhteiskunnan reilua siirtymää ja ekologista jälleenrakentamista. Tämä tarkoittaa mm. kestävää ruokajärjestelmää, kestäviä elinkeinoja, luonnon suojelemista, kestäviä energianlähteitä ja kestävän elämäntavan kulttuuria. Arjen täytyy olla lähtökohtaisen kestävää.

Olen valtiotieteiden kandidaatti Helsingin yliopistosta, pääaineenani maailmanpolitiikan tutkimus ja globaali poliittinen talous. Lisäksi olen gradua vaille valmis oikeustieteen maisteri, ja opiskelen ympäristönmuutoksen ja globaalin kestävyyden maisteriohjelmassa bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa. Yliopistopolitiikassa olen toiminut Sitoutumattoman vasemmiston edaattorina Helsingin yliopiston ylioppilaskunnassa vuosina 2016-2018.

Minua ajaa politiikassa ja aktivismissa ihmisten voimaannuttaminen ja rohkaiseminen. Haluan, että yhä useammalla ihmisellä on sellainen olo, että tämä on mun yhteiskunta ja mun elämällä on väliä. Olen rakentajatyyppi: rakennan siltoja, yhteisöjä ja projekteja kuten perustamani ilmastokampanjan Ilmastoveivi2019.

Asun Ruskeasuolla, ja harrastan ulkona keskuspuistossa liikkumista. Rakastan eläimiä ja rauhoitun niiden kanssa. Luen ja kirjoitan ja käyn teatterissa liikuttumassa.

https://www.kolehmainen2021.fi
https://www.facebook.com/LauraMariaKolehmainen
https://www.instagram.com/laurakolehmainen_/
https://www.twitter.com/LauraMaKolehma
https://bit.ly/lahjoitakolehmainen